tiistai 27. marraskuuta 2012

Nuppu ja Aada leikkii




Hei me dekodeerataan

Hei me dekodeerataan

Kävin kaapista hakemassa huonekalujen huopatassuja, ja se pussi rapisi houkuttelevalla tavalla ja ennen, kuin olin saanut naamaani ulos kaapista olin piiritetty kissoilla, jotka hyppi ja puski, napitti nappi silmillään ilmeellä "mulle herkkuja kiitos", kehräsivät ja miukuivat. Eipä arvanneet tytöt, että heidän kerjuu työnsä oli aivan turhaa, minun kädessäni ei kertakaikkiaan ollut herkkuja. Laitoin kaapin alle yhden huopatassun, kissat kiehnäen ymprilläni ja haistelevat tohkeissaan huopatassuja. Juuri, kun irrotin toisesta huopatassusta tarrasuojan, kukas muu kuin Ahne Aada hyökkää tohkeissaan huopatassun tarrapuolta kohti, tassulla vähän "rähmä, se tarttui käpälään", Aada ravistelee käpälää ja huopatassu irtoaa käplästä. Koitan uudelleen laittaa huopatassun kaapin alle. Mutta Aadapas päätti syödä sen, tarra kiinnittyneenä Aadan huuleen, paniikissa Aada ravistelee huopatassua naamalta. Se oli ihan oikein Aadalle. Enpä ole ikinä ennen eläissäni nähnyt noin harvinaisen innokkaita kissoja laittamaan huonekalujen alle huopatassuja.

Nupun ja Aadan ruokailu

Nupun ja Aadan ruokailu



Aamulla
kello 07.00                    Royal Canin Exigent -raksuja 35 g / 2 kissaa. Ensin Nupulle ja sitten Aadalle.







Illalla
kello 16.00                   Royal Canin Exigent -raksuja 35 g / 2 kissaa. Ensin Nupulle ja sitten Aadalle.



                                     + märkäruokaa 50 g - 120 g / 2 kissaa pussin/ purkin koosta riippuen. Yksi (1) mitallinen plaque Off:ia kumpaankin annokseen (1 mitallinen). Ensin Nupulle ja sitten Aadalle.




                                        Lisäksi kissoille voi antaa kohtuudella herkkuja.




Kun Nupulle antaa ruua ekana ja sitten vielä tahalleen viivyttää Aadaa, antaa Aadalle pikkaisen jälkeen päin, ne lopettaa ruokailun samaan aikaan. Se ei haittaa, vaikka Nuppu lopettaa ruokailun Aadaa aikaisemmin, sillä se ei syöksy rohmuamaan Aadan ruokia.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Nuppu päivittää blogisivujaan

Nuppu päivittää blogisivujaan




Mitä tähän voi sanoa. Siis kissathan ihan itte nää sivut päivittää.


(No ei, oikeesti tietokone tuulettaa tolta kohti kuumaa ilmaa ni tytöt lämmittelee tossa. No ei sen mä sanoin hämätäkseni teitä, ettette liikaa ihmettelisi sitä kuinka, muka kissat voivat päivittää blogiaan).

Nuppu tykkää uudesta lelusta

Nuppu tykkää uudesta lelusta

Nuppukin tykkää uudesta julia- karkkipapereista tehdyistä rapinapallo lelusta. Tein siis juliakonvehti -karkkipapereista ja värikkäistä tiimarihöyhenistä tytöille rapinapallon. Laitoin siihen narun ja kiinnitin se talousjakkaraan roikkumaan. Nuppukin leikki sillää tänään.

Aada ja Nuppu Herkuttelee

Aada ja Nuppu Herkuttelee

Kommentoikaa

Kommentoikaa


Muistuttaisin käviötä kommentoimaan, jotain käydessään.

Olisi kiva, kun jättäisitte puumerkinne, että olette pyörähtäneet täällä.


Kiitos.


Yt. Katja

Nuppu -kullannuppu


Nuppu -kullannuppu

Oodi Nupulle, ylistys kiltille kissalle

Nuppu -kullannuppu
on söpö töpö töö
maailman söpöin ja ihanin kissa.
Kiehnää viekussa
ja nukkuu peiton alla
minun kanssa
leikkiessään on suloinen,
kuin kissanpentu.
Vaikka leikisin omalla sormellani,
se leikkii nätisti
ihan vaan tassulla,
ei kynsiä lainkaan
ja sen korvat
ovat terhakkaat ja söpöt,
kuin kissanpennulla
Ja sitten se pusii
nuolee mun kättä
pitää mut puhtaana
Ja nätisti tassulla
koskettaa poskea hellästi

niin rakas on se Nuppu

Niin suloinen on se kissa.

Kaikki mitä tapahtui 22.09.2012 - 22.11.2012



Päivä
22.09.2012
Kun mä näin ekan kerran Nupun ja Aadan ne näytti ihan minikissoilta. Minulla on kaksi ikiomaa kissaa, kaksi maailman pienintä, suloisinta ja ihaninta kissaa. Jotka tuntuvat sametilta. Maailman onnellisin kissojen omistaja. Aivan täpinöissään taputtaa käsiä yhteen ja hyppii tasajalkaa. (= mielipuolen enteet). Minulla on ikiomat Cornish Rex kissat ja ne ovat mun, mun, kokonaan minun omat rakkaat, pienet, lyhytkarvaiset karvapallot.


23.09.2012
Tytöt ovat sopeutuneet super hyvin. Aada miukuu pentujen perään, elämän muutosta ja kiimaa. Mutta asettuu varmasti. Tytöt ovat aivan ihania ja todellan rakkaita. Pitävät musta tosi hyvää huolta. Ihania paijattavia ja syliteltäviä. Me ollaan tultu toimeen hyvin. Aada miuku vähän autossa matkalla. Nuppu otti rennosti. Jo kasin aikaa ekana iltana kummatki tytöt oli tutkineet kämpän, syöneet, juoneet, käyny tarpeillaan ja peseytyneet. Ollaan tosi onnellisia yhdessä. Kumpikin oikein kiehnää, ku ollaan onnesta soikeena.

Tytöt, ovat saaneet elämäni kukoistamaan :)



01.10.2012
Nuppu kyllä tykkää, kun mä laulan, se tulee mun syliin ja nuolee mun kättä ja käy syliini unten maille. :)


05.-06.10.2012
Mulla oli kissavahti, kun olin Helsingissä käymässä: Hyvin suoriutu tehtävästään oikein mallikkaasti.

20.-21.10.2012
Olin Lahessa päivät ja kotona yöt. Kissavahti kävi viihdyttämssä tyttöjä päivällä. Hyvin olivat pärjäilleet.

Keskiviikko 17.10.2012

    Nupulla ja Aadalla on omat ruokailupaikkansa keittiössä, Noin kolmen (3) metrin päässä toisistaan. Aada syö aina reippasti. Se on aika ahne. Sen ruokailua voisi verrata ahneeseen spanieliin, joka ei ole nähnytkään ruokaa muutamaan viikkoon. Aada ei ehdi ympärilleen vilkasta. Sillä on pää poskia myöten kupissa ja se ahmii nappuloita lähes pureskelematta suoraan kurkkuun. Kauheat possu mässäilyn maiskutusten kera.
    Nuppu on nautiskelija. Se valitsee kupista parhaimman nappulan ja tietysti sen parhaimman nappulan päälle on mennyt joku hiukan huonompi nappula, jolloin se täytyy huolellisesti siirtää pois hyvän nappulan päältä, että pääsee hyvään nappulaan käsiksi. Nuppu pureskelee ruokansa huolellisesti ainakin kaksikymmentä (20) kertaa. Välillä Nuppu kattelee ympärilleen ja sanoo Katjalle "purr" tyytyvisenä.
    Aada ahmii niin nopeasti, että vaikka laitan tytöille saman verran kuppeihin ruokaa, kun Aada on syönyt kaikki, Nuppu ei ole syönyt vielä puoliakaan. Syötyään Aada koittaa päästä Nupun kupille syömään. Aada onkin todella vikkelä kissa, silmänräpäyksessä se on Nupu kupilla. Kun laitan tytöille ruuat, jäänkin ihan suosiolla siihen vahtimaan, ettei Aada hyökkää Nupun kupille syömään. Sain vahtia Aadaa Nupu ruokailun ajan, ettei Aada mene Nupun kupille.     Onneksi tyttöjen ruokailu ei kestä, kuin vajaan viisi minuuttia, niin siihen voi ihan hyvin jäädä hetkeksi, vaikka tiskaamaan keittiöön, tai pyhkimään ruokapöytää. Kyllä keitttiössä aina sen verran jotain pientä puuhaa löytyy tuolle ajalle.
    Nuppu kyllä antaisi Aadan syödä kupistaan, mutta se menisi siihen, että Nuppu saisi 1/5 päivittäisestä ruokailutarpeestaan ja Aada lähes kaksinkertaisen annoksen, niin on parempi jäädä siihen katsomaan, että Nupun annoksen syö vain Nuppu.

Nisät laskeutu tosi hyvin 3 viikon päästä oli jo nisät normaalit ja eivät tulehtuneet. Kaikki on mennyt hyvin. Tytöt on ihania, söpöjä, halittavia, pusittavia, menossa mukana, leikkisiä yms. kaikkea positiivista.


Yleistä

En tahdo  saada, kuin Aadasta kuvia. Nuppu on niin valokuvauksellinen, että se tulee aina kameran eteen, kun se kuulee, että kamera meni päälle ja otetaan valokuvia. Mutta, en saa niin läheltä Nupusta kuvia.

Kissat antaa molemmat nätisti leikata kynsiä. Nuppu antaa nätisti niistää nenän, putsata korvat, putsata silmät ja leuan, harjaamisesta se ei välitä, mutta nätisti antaa harjata.

Olen suuri pähkinöiden ystävä Aada syö Cashew pähkinöitä. Varasti kerran pussista yhden ja se söi sen. Se jälkeen olen tarkemmin kattonut ettei kissat saa otettua pähkinöitä. Aada on varas, jos pöydällä on jotain menee sumelematta ja syö. Vaikka keksikulhosta keksejä, en enää pidä keksikulhoa pöydällä. Sekin on kaapissa. Jos ei ihmiset herää aamulla aamupalalle, ni kyllä pöydän antimet meijän kissoille maistuu.

Oon totuttanut kissoja kaulapantaan ja valjaisiin, eka kumpikaan ei voinu liikkua panta päällä, nyt ovat jo pantaan tottuneet. Vajlaissa ovat vielä epävarmoja ja flexin painetta (kun kulkevat eteenpäin ja fleksin joustavuus alkaa tuntua paineena) eivät siedä. Mutta pikkuhiljaa. Reippaita kisuja ovat.



Nuppu on söpö, kuin kissanpentu leikkiessään aivan ihana.

27.10.2012
Aadalla on ihan järjetön kiima. Se seuraa Nuppua ihan kokoajan 24/7 ja haluis, että Niuppu astuis sen. Nuppu on jo ihan hiilenä, se komentaa Aadaa ottaa sen otteeseensa ja potkii päähän kuin yrittäen potkia järkeä Aadan päähän. Siis oikeasti kissalla ei ole mikän muu mielessä kiiman aikana.

13.11.2012

Aada steriloitiin. Aadalla ei ole, neljää (4) etuhammasta, on varmaan rodunomaista, joka johtuu samasta geenistä, kuin karvattomilla koirilla, ilmeisesti Nupullakaan ei ole kaikkia hampaita Eläintenhoitajallakin on ollut joskus Cornish Rex -kissa. Hahaa voitin 4,00 euroa, sillä leikkaus maksoi 96,00 euroa ja sain kissoista 100,00 euroa alennusta. Ei mut mähän maksoin kyydille (kyyti eläinlääkärille) 5,00 euroa bensarahaa+maxigrilliltä herkkuhampurilaisen 4,60 euroa. Eli periaattees kyl hävisin 8,60 euroa. Huumori huumori :D :D Aada sai haalarit/ puvun päälle, eikä lampunvarjostinta päähänsä. Aada sai kahden päivän antibiotti/kipulääke kuurin.

14.11.2012
Nyt jos milloinka on Aadalle ollut rakas tuo kasvattajaltaan saama vihreä fleece peitto, se vaan makaa se päällä ja muistelee lapsuuden kotia, kuinka siellä ei koskaan joutunut kokemaan tälläist tuskaa ja kipua. Aadalle antibiottia suoraan kurkkuun, ottipa kiltisti lääkkeen. On oikein kiltti läkkeen ottaja. Positiivinen yllätys. Otin haavalapun tikkien päältä pois, leikkausjälki on siisti. Puku jää viikoksi Aadan päälle. Niin rauhallista, ku ei Aada häslää ja komenna (mourua) ruoka-aikaa ja huviksee.


15.11.2012
Nyt Nuppu saa olla rauhassa ja kaiken huomion koska Aada vaan nukkuu. Sen ruokahalukin on laskenut puoleen. Aada mököttää, koska sen haalari on nolo, eikä se osaa kävellä se päällä. Potkupuku. Se on oikee sirkuskissa. Kävelee välillä kahdella jalalla. On hankala puku. Mutta lampunvarjostin päässä, se ei olisi päässyt igluun nukkumaan, eikä patterin päälle hengaamaan/lämmittelemään.

17.11.2011
Nuppu oli hauska, kun olin tietokoneella, se hyppäsi olkapäälleni, kuin papukaija ja hengaili siellä. Vaikka välillä lähin pois koneelta, ni jahka menin takas koneelle, kohta se hyppäsi takaisin olalle.

18.11.2012
Juteltiin tossa kaverinkaa puhelimessa. Nykyään tavalliset kotikissat näyttävät silmissäni jättiläiskissoilta. On se hyvä kun Nuppu ja Aada on niin pieniä kissoja, ei pieneen kotiin sovi, kuin pienet kissat. Kääpiökissoja :DD

20.11.2012
Jos olet nähnyt minkänäköinen on onnellinen kissa, et edes tiedä minkälainen on onnellinen kissa. Kun minä otin tänään sakset käteen ihan kuin Aada olisi heti tiennyt että haalari lähtee pois. Se anto kiltisti mun leikata haalarin pois. Ja kun haalari oli pois mikä kehrääminen, kiehnäys ja kurnutus. Keikistely, mä en oo ikänä kuullu, et kissa kehrää niin kovaa ja puhtaasti. Aada hais ihan likaselle ja kuselle, ni mä sit kuivapesin sen. Eli kostutin pyyhkeen ja laitoin siihen vähän saippuaa, hankasin sillä Aadaa. Lopuksi kuivasin kuivalla pyyhkeellä ja puhaltimella. Pyyhkeellä kuivatuksesta se nautti puhallinta se pelkäsi, joten en sitä edes pahemmin käyttänyt. Harjasin luonnonkuituharjalla, Aada oikein itte puski iteensä harjaa vasten, ja naamakin piti harjata, kun tuntu niin hyvältä.

21.11.2012
Ai sä luulet tietäväs millanen on öinen kissaralli? No mites ois sellainen et hyperenerginen kissa on mököttänyt, ollut liikkumatta viikon, syönyt miltein normaalin verran ruokaa. Saa puvun pois. Vitsi nää kisut veti rallia. Ponkas sängyn laidasta vahtia ja juos ympyrää pitkin kämppää, Aada mourus, töminää. Siin oli ihmiset vaarassa kissan kynsiltä. Mut ihme, ettei edes hipasseet ihmiseen, vaikka niin päätöntä vauhtia menivät (lähinnä Aada). Mä voin sanoa, ettei kukaan tässä huoneistossa nukkunut silmäystkään ja villi veikkaus, ettei koko A rapussa nukkunu ketään. Ei Aadaa hirveesti häirinnyt toi leikkausjälki. Leikitin yöllä kissoja, jos ne leikin jälkeen rupeaisivat pehkuihinsa raukeina. Mutta ei tehonnut. Riehuivat vaan. Leikitin tänään pivällä Aadan ja Nupun kanssa, jospa ne antaisi mun yöllä nukkua. Kaveri teki/ customoi Aadalle vanhasta kukkalaudasta päällisen tuohon patterin päälle, ettei Aadan tarvitse hankalasti patterin pääällä olla. Ei muuten hyväksynyt tasoa ja makaa edelleen patterin päällä hankalasti. Onhan se lämpösempi, kuin kukkalauta. Tein kissoille julia -karkkipapereista ja värikkäistä tiimarihöyhenistä rapinapallon. Kiinnitin siihen narun. Kiinnitin sen roikkumaan keskelle talousjakkaraa. Siinä se heiluu vapaasti kivasti. Aadasta se on kiva.


22.11.2012
Mulla on kyllä hyvät unenlahjat, mutta kissat eivät riehuneet niin pahasti, ku viimeyönä, tosi naapurit voi olla toista mieltää *wirn*. Puoli viisi aamuyöstä heräsin silloin Aada MOURUS "joko herätään, aamupalaa siis kiitos nam!" Mä sanoin, että "nukutaan nyt vielä." Nyt kello 18:03 tytöt vetää sellaista rallia huoneistossa, että on pakko mennä leikittämään niitä.

Yt. Katja ja tytöt

YSTÄVÄNI Nuppu ja Aada


YSTÄVÄNI



Nimi:    Nuppu

             S*Djäknens Rose

 http://stambok.sverak.se/Stambok/Visa/169794

 http://fi.netlog.com/monnimanninen/photo/photoid=210294




Osoite:  Suomi

Puhelin: Ei minulla ole

Syntymäpäivä: 08.03.

Vuosi: 2007

Syntymäpaikka: Ruotsi

Horoskooppimerkki: -

Väri: hopeatabbyharlekiini

Sisarukset: Eiköhän lie niitä ole

Harrastukseni: Nukkuminen, pentumaisuus

Lempiruokani: Siveästi kaikkiruokainen

Kiinnostava urheilulaji: Nukkuminen

Paras lukemani kirja: Kaikki kirjat on hyviä, joita Katja lukee.

Lemmikkieläimeni: Minä olen se lemmikkieläin

Paras kaverini: Aada ja Katja-Leena

Paras kuulemani kappale: On mukava makoilla Katjan sylissä, kun Katja laulaa.

Lempiaineeni koulussa: Onneksi kissojen ei tarvitse käydä koulua.

Tv-ohjelmasuosikkini: En katso telkkaria

Pidän: Rauhallisuudesta, sylissä makoilusta, paijauksesta, rapsutuksista, huomiosta ja ruuasta.

Inhoan: Kovia ääniä ja kastumista.

Kaunein prinsessa: Minä itse.

Haaveammattini: Lemmikkieläimenä olo on mielestäni oikea unelmien ammatti.

Paras näkemäni elokuva: En katso elokuvia.

Lempijätelöni: kissoille ei ole hyvä syödä jätelöä, koska meillä on lakstoosi-intoleranssi ja sokeri ei ole hyvästä kissoille.

Paras tapa viettää päivä: Aadan ja Katjan kanssa

Hartain toiveeni: Saada elää terveenä.

Pahin painajaiseni: Että rakkailleni (Aadalle ja Katjalle) sattuisi jotain ikävää

Terveiseni sinulle:  Purr ja kehräys






Nimi:    Aada

             Ronttilan Belle Amour

 http://www.pawpeds.com/db/?a=p&id=1102218&g=4&p=crx&date=iso&o=ajgrep



Osoite:  Suomi

Puhelin: Ei minulla ole

Syntymäpäivä: 11.01.

Vuosi: 2010

Syntymäpaikka: Suomi

Horoskooppimerkki: -

Väri: musta/valkea

Sisarukset: Eiköhän lie niitä ole

Harrastukseni: Leikkiminen, juoksu, mouruaminen, kiipeily

Lempiruokani: Kaikkiruokainen ahne

Kiinnostava urheilulaji: Öinen kissaralli

Paras lukemani kirja: Kaikki kirjat on hyviä, joita Katja lukee.

Lemmikkieläimeni: Minä olen se lemmikkieläin

Paras kaverini: Nuppu ja Katja-Leena

Paras kuulemani kappale: Oma mouruaminen

Lempiaineeni koulussa: Onneksi kissojen ei tarvitse käydä koulua.

Tv-ohjelmasuosikkini: En katso telkkaria

Pidän: Leikkimisetä, yhteisistä leikkituokioista, paijauksesta, rapsutuksista, huomiosta ja ruuasta.

Inhoan: Kastumista ja kylmyyttä.

Kaunein prinsessa: Minä itse.

Haaveammattini: Lemmikkieläimenä olo on mielestäni oikea unelmien ammatti.

Paras näkemäni elokuva: En katso elokuvia.

Lempijätelöni: kissoille ei ole hyvä syödä jätelöä, koska meillä on lakstoosi-intoleranssi ja sokeri ei ole hyvästä kissoille.

Paras tapa viettää päivä: Nupun ja Katjan kanssa

Hartain toiveeni: Saada elää terveenä.

Pahin painajaiseni: Että rakkailleni (Nupulle ja Katjalle) sattuisi jotain ikävää

Terveiseni sinulle:  MOUURRR!! saisko jo sitä ruokaa, (en oo viikkoon taas saanu)